Kolmannessa yksilötehtävässä piti tarkastella mitä teknologisia keinoja valitsemassani verkkoyhteisössä on käytetty, jotta teknologinen alusta tukisi yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta. Teknologista tai ei, mutta HT-Suomi järjestää muutaman kerran vuodessa tapaamisia, jolloin pelataan ulkona nurmella jalkapalloa tai ihmiset voivat muuten vaihdella ajatuksia ja tavata samoista asiasta kiinnostuneita ihmisiä.


HT-Suomessa uutiset ovat etusivulla selvästi esillä ja ne vievätkin siitä suurimman pinta-alan. Ne käsittelevät hattrick –peliä, siihen tehtyjä uudistuksia ja muutoksia sekä suomalaisten joukkueiden menestymistä sarjojen korkeimmilla tasoilla. Ehkäpä juuri muutoksien ja uudistusten selkeä ilmoittaminen tukee yhteisöllisyyttä. Myös suomalaisten menestys Hattrick –pelissä tuo jäsenistölle jonkinlaista yhteenkuulumisen tuntoa. Toisaalta itse keskustelufoorumi on sitä "perinteistä formaattia", eli teknologinen alusta on hyvin rajallinen. Siksi mielestäni käyttäjien luoma sisältö tekee siitä sen, että se tukee sosiaalisuutta ja vuorovaikutusta. Keskustelufoorumi tarjoaa jäsenilleen kuitenkin loistavan reitin keskustella ja pohtia Hattrickiin liittyvistä asioista.

HT-Suomi tarjoaa jäsenilleen myös reaaliaikaista keskustelua IRC:ssä. Itse pidän IRC:stä enemmän kuin keskustelufoorumista, koska siellä yleensä toisen jäseneen saa välittömästi yhteyttä ja mielipiteiden vaihto on huomattavasti nopeampaa kuin foorumilla. HT-Suomessa tuetaan mielestäni näin ollen kelvollisesti sosiaalisuutta teknologian puitteissa :)

Suora lainaus HT-Suomen tarjoamista palveluista kertoo myös osaltaan, millaisia teknologisia ratkaisuja ja palveluita se käyttäjilleen tarjoaa:”HT-Suomi on suomalaisten Hattrick-pelaajien perustama sivusto, joka tarjoaa muille suomalaisille pelaajille ajankohtaisia uutisia, artikkeleita, ohjeita sekä irc-pohjaisen keskustelukanavan.”